Aamulla pitää herätä suhteellisen aikaisin, että ehtii koululle hommiin. Mahassa kiertää perhosia, kun olen tehnyt tuntisuunnitelmia. Tuskin onnistun 10 pisteen arvoisesti, sitä on turha odottaakaan. Mutta että edes kelvollisesti.

Lapsi on ihan aurinko elämässä, kun menee takaisin kotiin. Siellä se hymyilee ja harjoittelee uusia taitoja. Olisipa ensi vuonna enemmän aikaa olla kotona lapsen kanssa. Tai joskus. Menisipä harjoittelujakso hyvin koulussa. Monenlaisia pyyntöjä riittää. Ja tärkeimpänä, että lapsi pysyisi terveenä. Nyt hän ei ole sairastanut vielä mitään. Edes rokotus ei aiheuttantu mitään kuumeilua. Terve ja tomera poika.

Opettamisen suhteen minulla on sellainen olo, että pitäisi osata kaikki ja pystyä tekemään kaikki nappiin, mutta kun se ei mene niin. Pitäisi hyväksyä oma epätäydellisyys ja se, että opetusharjoittelu ON harjoittelua - ei pätevänä olemista. Tuntuu että en osaa paperille suunnitella asioita. Sitten se puhuminen luoka edessä. Luulisi, että teatteriharrastuksesta olisi apua, mutta ei. Opettajana puhuminen on erilaista kuin muu esiintyminen.Melkein voisi sanoa, että puikot on hukassa.